Olemme toistemme kanssa todellisuudessa silloinkin, kun vietämme aikaa yksin. Tämä on äärettömän lohdullinen ajatus, vaikka myös siihen liittyvä vastuu voi tuntua äkkiseltään isolta.
Seuraavassa muutama kysymys, joita itse käytän tämän “yhteisen yksinolon“ reflektointiin.
Millä tavoin olet toisten kanssa silloin, kun he eivät ole läsnä?
Miten pitelet heitä mielessäsi?
Miten vaalit mielessäsi toisia ihmisiä, heidän tilaansa ja yhteistä tilaanne?
Kaltaiselleni paljon omaa palautumista ja lepoa tarvitsevalle tyypille tällaiset pohdinnat ovat nousseet erittäinkin tärkeiksi.
Nautin ihmisten seurasta, hyvistä keskusteluista ja laajasta ja syvästä kommunikaatioyhteydestä, kun sille on kaistaa auki. Toisaalta, levon tarpeistani johtuen joudun rajoittamaan fyysistä läsnäoloa ja kommunikaatiota muiden kanssa ehkäpä enemmän kuin jotkut toiset jakamisesta yhtälailla elävät, mutta laajemmalla stressinkestolla varustetut ihmiset.
Tämä taas synnyttää jännää ristivetoa erilaisten yhdessä olemisen tapojen ja tasojen välillä – ja aivan konkreettista kokemusta siitä kuinka paljon omassa sisäisyydessään tehdyt, ja joskus hienovireisetkin, valinnat vaikuttavat yhteiseen aikaan.