Syyskuun ensimmäinen

1.

Ilahduttavaa löytää Helsingistä vakiintuneita omia paikkoja. Sinisen huvilan kahvilasta on muodostunut yksi tällainen – tarjoaahan se leppeän ilmavan pyöräreissun välipysähdyksen ja loppukesäisessä illassa kutkuttavan kauniin näkymän Töölönlahden yli. Tänne on hyvä tulla hengähtämään isompienkin reissukamppeiden kera, kun fillarin saa kätevästi nojalle huvilan seinää vasten.

2.

Mistä olen kuluneena kesänä nauttinut? No ainakin massiivisista, lähes puoli taivasta peittävistä kumpupilvistä.

3.

Aika tiukka siirtymä Oulun, Tampereen ja Helsingin kautta Fagervikiin noin vuorokauden sisällä. Matkaan kuuluu myös työpajan suunnittelua kohteena oleville pienille festareille. Tämän takia levon ja tekemisen suhde onkin meinannut mennä pahasti metsään.

Onneksi löysin sisältäni rauhoittavan ja yksituumaista suorittamista kyseenalaistavan äänen “viimeistellä ehtii vielä huomennakin”. Ääni puhuu läheisen ja viisaan ihmisen tyynnyttävällä nuotilla – ja todella tuntuu tältä toiselta ihmiseltä osana omaa sisäistä kokemustani. Oikeastaan äänen lisäksi näen myös hänen rakastavan ja pehmeällä tavalla läsnäolevan katseensa.

Välittömän elämänpiirin merkittävät ihmiset tulevat niin helposti osaksi sisäistä puhetta ja kerrontaa, osaksi sisäistä perhettä. Ja kuinka tärkeää onkaan tällöin valita, ketä ja mitä sisälleen haluaa asumaan.


Posted